Rally-Toko on hauskaa tekemistä koiran kanssa. Nimi Rally-toko voi antaa kuvan, että harrastus on juoksemista koiran kanssa näin ei kuitenkaan ole. Rally on enemmänkin iloista yhdessä tekemistä. Lajissa saa kannustaa koiraa iloisesti kehumalla ihan virallisessa kisassakin, myös käsimerkit ovat sallittuja. Aloituskurssilla opettelemme yksittäisiä kylttejä omalla paikalla. Jatkokurssilla yhdistellään kylttejä sekä harjoitellaan ratapätkiä koirakoiden tasojen mukaisesti. Jatkokurssilla / tavoiteryhmissä on yleisesti max. 4 koirakkoa treenaamassa ryhmässä. Tavoiteryhmässä tehdään kokonaista rataa ja harjoitellaan, miten lajissa kisaaminen tarkoittaa, tulkitaan lajisääntöjä yms.. Rally-Tokossa olemme kouluttaneet, kisanneet sekä järjestäneet kisoja vuodesta 2011 alkaen Koiratiimi ry kanssa.
Kyltit 1.1.2026 ALOkasluokka
Kyltit 1.1.2026 AVOinluokka

Eläintenkouluttaja AT Juha Tervo kouluttaa Rallyhaukuilla Tottelevaisuutta, Rally-tokoa ja ohituksia. Juha on sertifoitu reaktiivisten koirien kouluttaja. Juhan elämään on aina kuulunut saksanpaimenkoiria. Tänä päivänä lauman uusimman vahvistuksen virkaa toimittaa valkoinenpaimenkoira Kepponen.
Rally-toko aloituskurssit
kurssi-info
Kouluttaja Juha Tervo
max. 4 – 5 koiraa
hauskaa yhdessä tekemistä
ke 12.8, 19.8, 26.8, 2.9, 9.9 klo 18:20 täys
to 13.8, 20.8, 27.8, 3.9, 10.9 klo 17:15 täys
ke 16.9, 23.9, 30.9, 7.10, 14.10, 28.10 klo 18:20 täys
to 17.9, 24.9, 1.10, 8.10, 15.10, 29.10 klo 17:15 täys
ke 4.11, 11.11, 18.11, 25.11, 2.12, 9.12 klo 18:20 149€
(sis. alv. 37,99€) tilaa
to 5.11, 12.11, 19.11, 26.11, 3.12, 10.12 klo 17:15 149€
(sis. alv. 37,99€) tilaa
Rally-Toko jatkokurssit
kurssi-info
max. 4 koiraa
kertausta, kyltti yhdistelyä, ratatreeniä
to 7.5, 21.5, 28.5, 4.6 klo 20:00 täys
to 11.6, 18.6, 25.6, 2.7 klo 20:00 täys
ke 12.8, 19.8, 26.8, 2.9 klo 19:20
ke 9.9, 16.9, 23.9, 30.9 klo 19:20 täys
ke 7.10, 14.10, 28.10, 4.11 klo 19:20 100€
(sis. alv 25,50€) tilaa
ke 11.11, 18.11, 25.11, 2.12, 9.12, 16.12 ko 19:20 149€
(sis. alv. 37,99€) tilaa
Haluatko lähteä mahdollisesti kisaamaan tulevaisuudessa? Tule mukaan tavoiteryhmiin.
Kilpailuihin tähtäävät
Valmennusryhmät:
ALOKASLUOKKA tavoitekurssi
kurssi-info
Valmentajana Juha
max. 3-4 koiraa
pääpaino alokasluokan harjoituksilla
sunnuntaisin
Syksy 2026
su 16.8, 23.8, 30.8, 6.9, 13.9, 20.9, 27.9, 4.10 klo 10:00 199€
+omatoimi la 19.9 klo 20:00 täynnä
su 16.8, 23.8, 30.8, 6.9, 13.9, 20.9, 27.9, 4.10 klo 19:00 199€
+omatoimi la 19.9 klo 21:00 täynnä
su 16.8, 23.8, 30.8, 6.9, 13.9, 20.9, 27.9, 4.10 klo 16:00 199€
+omatoimi la 19.9 klo 16:00 täynnä
su 16.8, 23.8, 30.8, 6.9, 13.9, 20.9, 27.9, 4.10 klo 17:00 199€
+omatoimi la 19.9 klo 17:00 täynnä
su 11.10, 25.10, 1.11, 8.11, 15.11, 22.11 18:00 149€ tilaa
su 11.10, 25.10, 1.11, 8.11, 15.11, 22.11 17:00 149€ tilaa
su 29.11, 6.12, 13.12, 20.12, 10.1, 17.1 klo 10:00 149€ tilaa
su 29.11, 6.12, 13.12, 20.12, 10.1, 17.1 klo 17:00 149€ tilaa
su 29.11, 6.12, 13.12, 20.12, 10.1, 17.1 klo 18:00 149€ tilaa
Rally-Toko AVO tavoitekurssi
kurssi-info
Valmentajana Juha
max. 3-4 koiraa
soveltuu parhaiten jo alokasluokassa kisanneille
harjoitellaan alokas ja avoimenluokan kylttejä sekä rataa
sunnuntaisin
Syksy 2026
su 16.8, 23.8, 30.8, 6.9, 13.9, 20.9, 27.9, 4.10 klo 15:00 199€ täynnä
+omatoimi la 19.9 klo 15:00
su 16.8, 23.8, 30.8, 6.9, 13.9, 20.9, 27.9, 4.10 klo 18:00 199€ täys
+omatoimi la 19.9 klo 18:00
su 16.8, 23.8, 30.8, 6.9, 13.9, 20.9, 27.9, 4.10 klo 11:00 199€ Täys
+omatoimi la 19.9 klo 19:00
su 11.10, 25.10, 1.11, 8.11, 15.11, 22.11 klo 19:00 149€ täys
su 11.10, 25.10, 1.11, 8.11, 15.11, 22.11 klo 10:00 149€ tilaa
su 29.11, 6.12, 13.12, 20.12, 10.1, 17.1 klo 11:00 149€ tilaa
Rally-toko VOI tavoitekurssi
kurssi-info
Valmentajana Juha
max. 2-3 koiraa
soveltuu parhaiten jo avoimessa kisanneille
opettelemme tällä kurssilla oikealle puolella seuraamista
sekä kaikki VOI luokan kyltit yksittäin teknisenä suorituksena sekä rataa
sunnuntaisin
Syksy 2026
su 16.8, 23.8, 30.8, 6.9, 13.9, 20.9, 27.9, 4.10 klo 14:00 199€ täys
+omatoimi la 19.9 klo 22:00
su 11.10, 25.10, 1.11, 8.11, 15.11, 22.11 klo 15:00 täys
su 11.10, 25.10, 1.11, 8.11, 15.11, 22.11 klo 16:00 149€ tilaa
su 29.11, 6.12, 13.12, 20.12, 10.1, 17.1 klo 15:00 149€ tilaa
su 29.11, 6.12, 13.12, 20.12, 10.1, 17.1 klo 16:00 149€ tilaa
Rally-Toko VOI/MES tavoitekurssi
kurssi-info
kilpailutulos VOI luokasta
max. 2-3 koiraa
sunnuntaisin
Syksy 2026
su 16.8, 23.8, 30.8, 6.9, 13.9, 20.9, 27.9, 4.10 klo 13:00 täynnä
+omatoimi la 19.9 klo 21:00
su 11.10, 25.10, 1.11, 8.11, 15.11, 22.11 klo 13:00 149€ täynnä
su 11.10, 25.10, 1.11, 8.11, 15.11, 22.11 klo 14:00 149€ tilaa
su 29.11, 6.12, 13.12, 20.12, 10.1, 17.1 klo 13:00 149€ tilaa
su 29.11, 6.12, 13.12, 20.12, 10.1, 17.1 klo 14:00 149€ tilaa
varapaikkojen tiedustelut koirakoulu@rallyhaukut.fi
Kisat 2026 OULU
Rallyhaukkujen halli
kumimattopohjainen kenttä
15.5.2026 2x ALO, 2x AVO, 2XSEN kisa A ja B ILTAKISA
14.5.2026 2x ALO, 2x AVO, 2X SEN kisat A ja B
Tuomari Tarja Hiissa
18.10.2026 2x ALO, 2x AVO kisat A ja B
Tuomari Heli Kelhälä
Menneet kisat
7.6.2025 Rally-toko ALO,AVO,VOI,MES
11.5.2024 Rally-toko 2x ALO 2x AVO
10.6.2023 Rally-Toko kisat Alo, Avo, 2x Voi Raahe
29.7.2023 Rally-Toko kisat 2x Alo Oulu

